Suomi pelasti mormuskoinnin MM-kisat, kolmetoista maata mittelee mestaruudesta 15.-16. helmikuuta

Viikonloppuna 15.-16. helmikuuta Liettuassa pidettävät mormuskoinnin maailmanmestaruuskilpailut peruuntuivat maan jäättömän tilanteen takia vain kolme viikkoa ennen h-hetkeä. Kisat olivat vaarassa peruuntua kokonaan, joten Suomen kilpapilkkijät yhdessä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) ja Varkauden kaupungin kanssa päättivät yrittää viime hetken pelastusta. Kisajärjestelyt tehtiin ennätysajassa ja mestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Joroisten Valvatus-järvellä.

Suomen kipparoima MM-mormuskoinnin pelastusoperaatio on kerännyt runsaasti kiitosta muilta kilpailumailta. Mukaan on pakollisesta vaihdosta huolimatta ilmoittautunut peräti kolmetoista maata, mikä on yli odotusten. Mukana ovat Ruotsi, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Valko-Venäjä, Venäjä, Kazakstan, Mongolia, Romania ja Suomi.

Yleensä pari vuotta kestävät kisavalmistelut puristettiin noin kolmeen viikkoon ja tulevana viikonloppuna 15.-16.2. maailmanmestaruus ratkeaa Joroisten Valvatus-järvellä. Kilpailijat kilpailevat jäälle rajatuissa muutaman hehtaarin ruuduissa, joten Valvatuksella on huipputilaisuus seurata maailman parhaiden mormuskapilkkijöiden suorituksia. Kilpailussa kaikki lain sallimat saaliskalat lopetetaan välittömästi.
Kilpailukeskus on Varkauden klubilla Varkaudessa.

Suomessa järjestettiin mormuskoinnin MM-kisat viimeksi vuonna 2015 Kuopiossa. Kisasta jäi hyvät muistot suomalaisille, kun joukkueemme ylsi maiden välisessä kisassa hopealle. Henkilökohtaisessa mittelössä Suomen Seppo Pönni onnistui pronssimitalin arvoisesti.
Lajissaan seitsemännessätoista mormuskoinnin maailmanmestaruuskilpailussa Suomi tähtää korkealle. Joukkue tavoittelee kaikkein kirkkaimpia mitaleita niin henkilökohtaisessa kuin maidenkin välisessä sarjassa.

Jos Valvatus-järvi on liian kaukana, voi kilpailun etenemistä jollain tasolla seurata myös Facebookissa: https://www.facebook.com/groups/994216047271030/. Sivulle lähetetään molempina kilpailupäivinä live-lähetys punnituksesta noin klo 15 alkaen sekä lisäksi sunnuntain illan palkintogaalasta.