Suomen suurin heittokalastuskilpailu jälleen Lohjanjärvellä

Suomen suurin ja suosituin heittokalastuskilpailu saapuu jälleen Lohjanjärvelle lauantaina 7.9. Aikaisemmin Hong Kong Challenge nimellä tunnettu kilpailu on nyt Happy Angler Challenge. Kilpailun nimi on vaihtunut nimisponsorin nimen muutoksen myötä; Hong Kong -kalastusverkkokauppa on nykyään Happy Angler. Kilpailun järjestää edelleen Lohjan Kalaseura ry.

Tänä vuonna mukaan kilpailuun otettiin 170 venekuntaa ja se myytiin loppuun minuutissa. Kyseessä on siis Suomen ylivoimaisesti suosituin kalastuskilpailu, joka kerää Aurlahden rantaan kisapäivänä yli 500 kalastajaa. Suuren suosion vuoksi kaikki halukkaat kalannarraajat eivät valitettavasti tänäkään vuonna mahtuneet mukaan.

Viime vuoden kilpailussa Lohjanjärvestä nousi komeita kaloja.

Rannassa on siis luvassa melkoista vilinää. Veneet lähtevät järvelle noin kello 10.00 ja kilpailun startti tapahtuu 10.30. Veneet palaavat rantaan noin kello 17.00–17.30. Palkintojenjako tapahtu noin kello 18.30.

Kilpailukeskuksena toimii Cafe Aurlahti, jossa Riku Loman pitää samana viikonloppuna myös kahvilan päättäjäisbileet live-musiikin kera. Tapahuma näkyy Lohjalla muutenkin kuin vain Aurlahden rannassa, sillä esimerkiksi Gasthaus on jälleen täyteen buukattu ja monet muutkin Lohjan majoituspalvelut saavat viikonlopusta oman osansa, sillä useat venekunnat tulevat harjoittelemaan jo ennen kilpailua. Kilpailijoita saapuu pitkin Suomea, mutta mukana on luonnollisesti paljon myös Lohjan omia kovia kalastajia.

Kilpailusta lähetetään myös tänä vuonna Rapala Live -lähetystä Facebookissa koko päivän ajan, kuvaa studiosta, vesiltä sekä tuloksien live-seuranta Kalastajan Kanavan toteuttamana.

Viime vuonna voitto meni Lohjalle ja Nummelaan. Kuvassa voittajat Markus Pesonen, Jari Ollikainen ja Juho Selvinen.